perjantai 11. toukokuuta 2012

Ulkomailla




Syy pieneen blogitaukoon johtuu lomasta, jonka vietimme Trapanissa Sisiliassa. Ennen matkaa virkkasin hiki hatussa liiviä, että saisin sen mukaan. Ja valmistuihan se, työn ja tuskan kautta. Pariin kertaan jouduin purkamaan, paljon. Ensin huomasin virheen hihalevennyksissä ja toisella kerralla alkoi näyttämään, että liivistä tulee aivan liian suuri. Jouduin keksimään itse kavennuksia, että sain siitä pienemmän. Olisi se ehkä vielä vähän pienempi voinut olla, mutta menettelee. Ehkä lisään vielä yhdet kiinnitysnyörit tuohon nykyisten väliin. Lanka on Dropsin, mutta en nyt muista mitä. Se on kuitenkin eri kuin ohjeessa. Ohjekin löytyy Dropsin sivuilta.

Matkalta sain myös paljon uusia ideoita ensi syksyn keramiikkaa ajatellen.

Niin, kuvat liivistä on otettu lähtöpäivän aamuna ja minulla on aivan liikaa vaatetta lämpötilaan nähden. Siellä oli lämmintä ja aurinkoista koko viikon.

Ei kommentteja: