Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovuttaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huovuttaminen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Epämuodostuneet tohvelit



Joo, ei menny ihan niinkun siellä yhdessäkin ruotsinkielisessä paikassa. Nämä on nyt kolmeen kertaan pesukoneessa huovutettu ja edelleen pala kantapäätä ja kärjet ovat huopumatta. Enää en aio tuhlata energiaa näihin. Voi kait näitä tällaisenakin käyttää. Kyllä ne ainkin lämpimät ovat näin yhden vuorokauden koekäytön perusteella.

Pesukonehuovutuksessa olen muuten pistänyt merkille, että ei sinne koneeseen kannata ainakaan froteepyyhettä laittaa, kuten monessa ohjeessa neuvotaan. Joka kerta kun olen niin tehnyt, on pyyhkeestä tarttunut nukkaa huovutettavaan. Niin näihinkin ja tarkkaan kun kuvia katsoo, näkee nukkanyppyjä. Ennemminkin kannattaa käyttää vaikka tyynyliinaa tai keittiöpyyhettä.

Kirjoneuleliivi on muuten kohta valmis.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Huovutetut lapaset

Novitan Huopasesta neulotut ja pesukoneessa huovutetut lapaset. Kukkakoriste on leikattu huopatossutehtaan jämäpaloista, joita sain pussillisen tuliaisiksi. Nämä ovat todella lämpimät, pitävät hyvin tuultakin.

Koristelin hieman laukkuanikin.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulukuusen koristeet






Pari vuotta sitten huovutin joulukuusen palloja ja tein tupsuja valkoisesta mohairlangasta, ikään kuin lumipalloja. Muita koristeita meidän kuusessa ei sitten ole ollutkaan. Tänä jouluna pallojen lisäksi kuusta koristavat keramiikassa tekemäni savikoristeet, joita tein pitsiliinoja ja pieniä piparimuotteja apuna käyttäen. Osan lasitin punaisella ja osa jäi ruskean saven väriseksi.

Itsenäisyyspäivän aamuna maisema mökin ikkunasta näytti ihanan talviselta!

maanantai 20. kesäkuuta 2011

Iloiset napit



Tuunailin vielä jokin aika sitten tekemääni huopalaukkua. Ensinnäkin laukun hihnat olivat mielestäni liian pitkät ja toiseksi laukku kaipasi vielä "jotakin". En tiennyt mitä, mutta löydettyäni nuo napit tiesin heti. Lyhensin siis hihnoja reilusti ja kiinnitin ne uudelleen nappien avulla. Kahta saman väristä nappia ei ollut, mutta hyvin tämä käy näinkin. Laukusta tuli paljon parempi.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Huovutettu laukku



Viikonloppuna sain myös huovutettua Puro kukkaniitystä virkatun laukun. Kesäkassia tästä ajattelin, mutta paksu villainen pinta ei ole kauhean kesäinen. Virkkasin sen kaksinkertaisella langalla. Jos ei muuta, niin työn alla olevia käsitöitä siinä on hyvä kuljettaa.

tiistai 24. elokuuta 2010

Pyörylät


Jäin koukkuun näiden pyörylöiden virkkaamiseen. Ajattelin kokeilla yhden kuluttaakseni Paris-lankojen jäännöksiä.


En vielä tiedä mitä näistä teen. Tuskin ainakaan sellaista tosi hienoa hametta, jollainen on Sanna Vatasen Jämälangasta-kirjassa. Se taitaa olla aika suuritöinen. Mutta ehkä laukun tai tyynynpäällisen. Näissä on juuri niitä värejä, joista tykkään nyt kovasti.


Huovutettuja pyörylöitä Huopanen-langasta.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Lisälankaa odotellessa

Sillä aikaa kun olen odotellut ruosteenoranssia Paris-lankaa, on ehtinyt valmistua monenmoista:


Huopatossut Novitan Huopanen mix -langasta. Tossujen koristeet on neulahuovutettu. Sivutuotteena tuli kolme reikää sormeen ja yksi katkennut neula.



Bamburättejä.



Ja villasukat 7veljeksestä. Mallia näihin sukkiin otin Stine Hoelgaard Johansenin Suloiset sukat -kirjan kannesta. En ole koskaan nähnyt kirjaa livenä, ainoastaan mainoksen jossakin lehdessä, josta nappasin heti idean.

maanantai 29. maaliskuuta 2010

Lapaset

Isälle tekemäni huopalapaset ennen ja jälkeen huovutuksen. Lanka on Novita Huopanen. (Tulipas huonot kuvat. Pahoittelen!)


maanantai 22. helmikuuta 2010

Imelät lapaset



Viikonloppuna valmistui Novitan Huopanen -langasta nämä lapaset. Tein langan vyötteessä olevan ohjeen mukaan. Ennen huovutusta ne olivat huvittavan suuret ja kun ne sitten pesukoneesta kaivoin, näyttivät ne onnettomilta rääpäleiltä. Pienen muotoilun jälkeen niistä tulikin vallan sopivat. Vaikka väri on aika imelä, pidän niistä silti. Ja todella lämpimätkin ne ovat.


Pari kerää Novitan Tico tico -lankaa löysin taas ostoskoristani. Pitkävartiset sukat olisi suunnitteilla.