Näytetään tekstit, joissa on tunniste äidin verstaalta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste äidin verstaalta. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. heinäkuuta 2014

Tyynyjä, tyynyjä...

 


Uusi afrikankukka-tyyny on valmis. Lomalla on ollut hyvin aikaa yhdistellä palasia. Tykkään tosi paljon näistä pirtsakoista kukista ja sormet syyhyäisi tehdä lisää. Jospa nyt kuitenkin ensin koittaisin saada muita keskeneräisiä valmiiksi.

Alimmassa kuvassa on myös äidin ompelemia tyynyjä mummun vanhasta venäläishuivista. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, se oli neuvostoliittolaishuivi.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Mökkivahdit

Mökillä vahtia pitävät Pöllö ja Nupponen. Meidän naapurina asustelee oikeastikin pöllö, joka huhuilee öisin ja välillä lentelee mökin ympärillä. Kerran se istui meidän halkopinossa, kun ajoimme pihaan. Virkkasin Pöllön lankojen jämistä ja ilman ohjetta ihan omasta päästäni. Jänis on tehty äidin kanssa yhteistyönä. Äiti hoiteli taas ompelukonehommat ja minä muut. Neuloin Nupposelle vielä villamekon, että täällä olisi sitten mukavampi istuskella vahdissa, kun mökki on viileä meidän poissa ollessa. Että tällaista...

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Rantakassi

Helleilmat loppui, ainakin täällä meillä päin, juuri kun rantakassi valmistui. Kassi on virkattu kaksinkertaisesta Hanko-langasta. Minkäänlaista ohjetta ei ollut, vaan tein omasta päästä näppituntumalla. Äiti ompeli vuoren ja siihen pienen taskun ja avaimille lenkin. Inspiraatio lähti jälleen kerran Sukkasillaan-blogin hienoista kasseista. Enempää laukkuja ei tällä erää ole valmisteilla. Seuraavalla kerralla jotain muuta.

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Virkattu kassi

Hyvin näyttää maastoutuvan luontoon tämä uusin kassini. Neliöt sain virkattua jo keväällä, mutta kassin kokoaminen jotenkin jäi. Nyt se on vihdoin valmis. Äiti avusti taas sen verran, että ompeli kassiin vuoren. Lanka on Novitan Puro batik. Ohjeen löysin Ravelry:sta .

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Neulatyynyt


Välillä muutakin kuin neuleita tai virkkaustöitä. Äidin avustuksella askartelin tällaisia tyylikkäitä neulatyynyjä. Äiti hoiteli vaativat (siis minulle vaativat) ompelukonehommat ja minä tein loput. Oje löytyi kirjastosta lainatusta tilkkutyökirjasta, jonka tekijää, tai edes kirjan nimeä, en enää muista. Kankaantilkut kaivelin äidin varastoista. Ainakin yksi näistä menee lahjaksi käsitöitä ja ompelua harrastavalle ystävälleni. Toivottavasti ilahduttaa!

maanantai 9. toukokuuta 2011

Lahja äidille



Äitienpäivälahjaksi tein tyynyn. Sain kyhättyä sen kokoon aivan omin voimin. Takapuoli on neulottu korinpohjaneuletta ja puoliskot yhdistin toisiinsa virkkaamalla. Aiemmin tekemiini mummonneliötyynyihin äiti on ommellut kankaiset taustat.

Kuva vääristää hieman värejä. Vaaleampi punainen ei ole oikeasti noin kirkas vaan enemmänkin fuksianpunainen. Muutenkin tuo kuva on huono. Luonnossa tyyny näyttää paljon paremmalta.



Äidin kanssa askaroimme pussukoita vanhoista kankaanpaloista. Minä suunnittelin ja leikkasin, äiti ompeli. Anoppi saikin äitienpäivälahjaksi pussukat, joista toista koristaa hänen itse virkkaama pitsikuvio. Pussukan ohje löytyy täältä.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Tyynyjä tyynyjä, lisää tyynyjä



Tyynysarjani kolmas yksilö valmistui. Taitaa olla turhaa enää mainita, että Äiti ompeli tyynyn kokoon. Tulipahan sanottua, että osa kunniasta menee sinne minne kuuluukin. Lanka on 7veljestä ja BC Garn Luccan jämiä.

J:n mielestä meidän taloudessa on jo aivan liikaa tyynyjä. Varsinkin silloin, kun niitä joutuu siivotessa tuulettamaan. Ei voi mitään. Lisää tyynyjä taitaa olla sitä paitsi tulossa. Neliöiden virkkaaminen jatkuu.

tiistai 1. helmikuuta 2011

Tyyny


Olen taas jäänyt koukkuun neliöiden virkkaamiseen. Yksi tyyny on valmis ja lisää ruutuja on tekeillä. Tälläkin kertaa tarvitsin Äidin apua ompeluhommissa.

Taidanpa tunnustaa jo näin etukäteen, että aion mennä tänään lankaostoksille, vaikka mitään varsinaista tarvetta ei olekaan. Mielen virkistykseksi.

Ja vielä kiitokset kommenteista ja tervetuloa uudet lukijat!

torstai 16. joulukuuta 2010

Sisustustyynyjä ja joulusydämiä



Äiti on taas ahkeroinut puolestani. Yhdessä ideoimme ja Äiti toteutti. Pitsiliinat ovat Anopin ja Äidin varastoista ja kaikki tyynykankaat löytyivät Äidin pohjattomasta kangaslaatikosta. Samaisesta laatikosta löytyivät myös kankaat joulusydämiin. Eivätkä pitsiliinatkaan tähän loppuneet. Niitä on vielä paljon lisää.

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Aurinkoa silitysankeuteen




Meillä silitettävien vaatteiden pino yleensä kasvaa ja kasvaa. Jotenkin siihen on niin vaikea tarttua, varsinkin jos pinossa on yksikin paitapusero. Piristääkseni toimitusta päätin hieman tuunata silityslautaa anopilta saamallani iloisen aurinkoisella kankaalla. Tai oikeastaan äitini teki ja minä avustin, sillä tässäkin tarvittiin ompelukonetta.

Joka kerta siivouskomeron avatessani silityslauta suorastaan loistaa ja houkuttelee ottamaan itsensä esille. Saa nähdä onko tuunauksella toivottua vaikutusta tulevaisuudessa.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Onnettomuus


Kävi vahinko. Erehdyin pesemään koneessa nämä maaliskuussa tekemäni sukat. Luulin lankaa konepestäväksi, mutta selvästikään se ei ole. Sukat huopuivat ja kutistuivat melkoisesti. Onhan nämä toki hienot tällaisenakin, jos vaan saan ne enää kiskottua jalkaani.


Ja valmis tyyny, olkaa hyvät.

maanantai 24. toukokuuta 2010

Vanha ja arvokas


Sain anopilta hänen tätinsä aikoinaan kirjoman tyynynpäälliskankaan. Kukaan ei ollut raaskinut tehdä tyynyä valmiiksi, saatikka ottaa käyttöön. Käväisin kankaan kanssa äidin luona ja vihdoinkin se pääsee esille. Tyyny on mielestäni todella kaunis ja taitavasti kirjottu. Vaikka siinä ei ole minun kädenjälkeäni yhtään, halusin tuoda sen täällä näytille. Tämän tyynyn päällä ei löhoillä eikä oteta päiväunia.