keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Ja valmista tuli



Nurgake vihdoinkin valmiina. Tätä oli todella mukavaa neuloa ja se sujui yllättävän hyvin kaikesta uudesta ja ihmeellisestä huolimatta. Ensinnäkin ohje oli englanniksi. En ole aikaisemmin neulonut ulkomaankielisen ohjeen mukaan. Aloitussilmukoiden luominen tapahtui aivan uudella tavalla, samoin helman päätteleminen. Kaiken lisäksi jouduin soveltamaan kokoa suuremmaksi, mitä ohjeessa on. En joutunut kuin kerran turvautumaan ihmeystäväni (= neuloo ja lukee kirjaa samanaikaisesti) puhelinneuvontaan. Ohje on siis Lõngakera-blogin Annan.

Tästä riemastuttavasta kokemuksesta innostuneena aion tehdä toisen samanlaisen puseron. Langat sitä varten on jo valmiina, sillä eihän olisi ollut ollenkaan järkevää tilata vain yhtä kerää lankaa. Tilasin myös sinapinkeltaista ja pistaasinvihreää samalla vaivalla.

Ei kommentteja: