maanantai 28. joulukuuta 2015

Pukinkontissa

 
 
No niin, joululahjat on jaettu. Tänä vuonna itsetehtyjä lahjoja saivat J eli aviomieheni, isä, äiti ja kummityttö. Meillä on sen verran monta kummilasta, että olen vuorovuosina antanut neulomiani sukkia lahjaksi. J ja isä saivat pipot. Isä toivomansa korvaläpällisen mallin. Äidille neuloin sormikkaat ja keväänvihreät sukat menivät siis kummityttärelle.

Minä sain erittäin tarpeellisen ja kätevän puikkokotelon. Tarkkavaistoinen joulupukki, sillä lankoja ja puikkoja mökkimatkalle pakkaillessani tuskailin hiljaa mielessäni, että mihinkä kaikki puikot laittaisin, etteivät ne leviäisi pitkin auton perää ja katoaisi. Joku oli kuulolla...

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua!

Me olemme saapuneet metsän siimekseen, mökin rauhaan. Minulla on kassillinen lankoja ja ohjeita mukana. Reilusti suklaata ja muita herkkuja. Tämän joululoman aiomme viettää sivistyksen ulkopuolella omassa rauhassa aattoa ja joulupäivää lukuunottamatta.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin... 
Hyvää joulua kaikille!!!

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Joulutunnelmissa

 
 
 
 
 
 
 
Kolmas adventti jo. Mihin tämä joulukuu on oikein kadonnut? Kaikenlaista joulupuuhastelua, askartelua, leipomista, ym. on tullut tehtyä, mutta tuntuu, että aika loppuu kesken.

Blogihiljaisuuskin on johtunut ajan puutteesta. Ja tästä pimeydestä. Valmiita töitä ei ehdi kuvaamaan, kun ainoan valoisan ajan päivästä on töissä. Voi että odotan sitä hetkeä kun päivä alkaa taas pidentyä.

Joululahjoja valmistelen edelleen, enkä tietenkään vielä voi näyttää niitä. Mutta tämä pienelle ystävälleni neulottu pipo ei ole joululahja. Tuo vihreä lanka näyttää kerällä aika karmealta, mutta lankakaupassa oli tehty mallipipo, jossa oli raitoja kyseisestä langasta ja se näytti niin hyvältä, että sai minut ostamaan langan. Toivottavasti pipon tuleva omistajakin tykkää siitä.

maanantai 16. marraskuuta 2015

Hartiat jumissa, nuppi virkeenä

Vietimme taas ystäväni kanssa huippuhauskaa ja hulvatonta mökkiviikonloppua neulonnan merkeissä. Piristävää! Päätimme toteuttaa elämämme ensimmäisen neulegraffiti-iskun. Aloitimme turvallisesti isän metsätyömönkijästä. Saa nähdä koska isä huomaa joutuneensa iskun kohteeksi.
Sunnuntaina totesimme, että toisella ei kohta nouse enää kädet ja toisella on oikea hartia erittäin jumissa. En muista, koska viimeksi olisin saanut neuloa niin paljon kuin sielu - ja kroppa sietää. Senpä johdosta joululahjat ovat nyt melko hyvällä mallilla. Yhdet valmiit sukat ja pari muuta lahjaa jo pitkällä tulossa.

Pitkään sopivaa kuvaushetkeä odottanut pipo saatiin myös tallennettua. Ohje on Modernit Klassikot -lehdestä ja lanka Maijaa.

lauantai 31. lokakuuta 2015

Kirjontaharjoitteita

Jämälangoista syntyi kämmekkäät. Kovasti tekisi mieli opetella kirjontaa ja tässä on ensimmäinen kokeilu. Kuvissa kuvio ei kovin hyvin erotu, mutta merihevonen se on ja tehty silmukoita jäljittelemällä.

Pikku hiljaa pitäisi ruveta joululahjatalkoisiin. Kaikki on mietittynä ja sehän on jo paljon, mutta saattaa tässä vielä kiire tulla...

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Ystävällisyys

Nämä miestenkokoa olevat villasukat lähtevät postissa SPR:lle, turvapaikanhakijalle annettavaksi. Haluan osallistua ja olla avuksi tavalla, jonka osaan.
Tässä eräänä iltana opettelin Youtube:n avustuksella makramee-punontaa ja värkkäsin rannekorun. Ystävällisyys - välillä tutuu, että se on meiltä ihmisiltä kateissa, ympäri maailman.

perjantai 2. lokakuuta 2015

Järjestys

Olkalaukkuni sisältää paljon tarpeellista tavaraa ja siksi laukussa pitää olla paljon lokeroita ja taskuja. Myös erinäiset pienet pussukat ovat tarpeellisia ja niitäkin laukustani löytyy useampi. Järjestyksen ihmisenä laukun sisällön pitää olla järjestykessä ja helposti löydettävissä. (Tässä kohtaa ystäväni sanoisi, että pieni kaaos ja epäjärjestys on aina hyvästä. En allekirjoita.)

No, ajelehtiville kynille virkkasin pienen penaalin. Johan helpotti taas...

maanantai 28. syyskuuta 2015

Syksy

Ei mahda mitään, syksy on tullut. Kesässä on se vika, että se menee aina liian nopeasti. Sytytin jo mökillä pallovalot pimeiden iltojen iloksi.

Raitasormikkaat valmistuivat juuri hyvään aikaan. Tykkään kovasti harmaan ja tuon sinapinkeltaisen yhdistelmästä. Lanka on Nallea.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Huivi

Ostin talvella Schoppel Wolle:n ihanan pehmeää käsinvärjättyä lankaa. Sen verran tyyristä oli, että piti oikein hartaudella miettiä, mitä siitä tekisin. Huiviin päädyin. Minä en yleensä kauheasti ruskeasta tykkää, väriä pitää olla, mutta tässä ruskeassa on tosi hienot sävyt.

sunnuntai 30. elokuuta 2015

Laadukasta ajanviettoa

Kun kaksi käsityöhullua lähtee yhdessä mökkeilemään, siitähän ei seuraa kuin pelkkää hyvää. Kiva, rentouttava viikonloppu (jos ei lasketa pientä hartiajumia). Sääntönä oli, että uusia töitä saa aloitta niin monta kuin huvittaa. Eikä nälkäkään päässyt yllättämään.


Olen kesän aikana virkkaillut 7veikan jämistä istuma-alusia syksyä viileitä iltoja varten. Kaksi on valmista ja pääsivät heti käyttöön. Neljä on vielä tekeillä. Aluset ovat kaksipuoleisia. Alla näkyvät toiset puoliskot.

 

perjantai 21. elokuuta 2015

Toivehuivi

Äidillä oli eilen merkkipäivä. Lahjatoiveena oli toinen, samanlainen huivi kuin äitienpäiväksikin tein. No se oli helppo toteuttaa, vaikka hiukan viime tippaan jäi. Viimeiset hapsut kiinitin eilen juuri ennen lahjan luovutusta. Juhlakalu oli tyytyväinen huiviinsa.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Amppeli ym.


Netin ihmeellisestä maailmasta löytyi vinkki tähänkin amppeliaskarteluun. Ja sopiva lanka löytyi omista varastoista.


Ystävän lahjapakettiin tein Prinsessajuttu-blogin ohjeella lasinalusia ja vanhoja tuttuja, Eeron patalappuja. Nämäkin syntyivät kaikki jämälangoinsta.

Kummasti sitä lankaa vaan riittää ja riittää, vaikka ahkerasti olen varastojani käyttänyt.



tiistai 4. elokuuta 2015

Jussille kaveri

Annastiina, hyvää päivää!

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Kauluri

Seuraava jämälankatyö uunista ulos. Tällaiseen kauluriin löytyy oikein ohjekin Ravelry:n syövereistä, mutta minä tein oman versioni Nallen jäänteistä. Todella mukava neulottava ja ajatuksissa on tehdä toinen harmaan eri sävyissä. Kaikki harmaat langat on kulutettu, joten sitä varten täytyy käydä ostoksilla.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Loma-askartelua

Ensimmäinen viikko kesälomaa takana. Sadepäivän askarteluina päälystin kaikenlaisia purkkeja ja näpersin työpaikan vessapaperihylsyistä kynäpurkkeja.

Jämälankavirkkailut jatkuvat myös, lasinalusia ja neulatyynyjä. Muitakin jämälankatöitä on menossa ja lankavarastot ovat pienentyneet todella paljon. Siitä hyvästä onkin ensi viikolle sovittuna lankakauppakierros ystävän kanssa. Toivon itselleni malttia ja itsehillintää...

Aurinkoa kesäpäiviinne!