tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulun jälkeen

Joulu on vietetty ja tässäpä katsaus itsetehtyihin lahjoihin. Kummilapsien paketeissa oli taas sukkia. Ja kuten kuvasta näkyy, sukissa on hiukan kokoeroa. Pienin lapsonen on alle vuoden ja suurin poika on jo lähes kaksimetrinen hujoppi. Erityisen tyytyväinen olen harmaasinisiin pojan sukkiin. Äidille virkkasin trikookuteesta säilytyskorin.

Joulun aluspäivät olivat melkoisen kiireisiä, mutta nyt saan ottaa rennosti eikä kiire ole mihinkään. Aloitin ensimmäistä kertaa neulomaan Taimitarhan joulukalenterisukkia. Ensimmäinen sukka valmistui aikataulussa jouluaattona. Toista tässä työstän nyt kun on aikaa.

Hyvää loppuvuotta kaikille!

Ei kommentteja: