perjantai 13. elokuuta 2010

Mummon ajokämmekkäät



Mummoni (81 v.) kaiveli lankavarastojaan ja pyysi minua tekemään talveksi autolla-ajokämmekkäät. Ajaessa kun ranteet tuppaavat palelemaan. Langat ovat ties mitä vanhoja jämäkeria. Vaaleansininen lanka ei enää riittänyt peukaloihin, joten ne oli tehtävä eri värillä.

Tällaisten moniväristen neuleiden tekeminen muodostuu jossain vaiheessa aina hyvin tuskalliseksi. Lankoja risteilee siellä ja täällä ja kohta ne ovat aivan tuhannen solmussa. Tämä on ehkä tyhmä kysymys. Varmaankin tähän on jokin niksi olemassa, joka minunkin pitäisi tietää. Voisiko joku vinkata, miten niiden kaikkien lankojen kanssa pitäisi toimia, jotka eivät juuri sillä hetkellä ole käytössä ja jotka pyörivät vain mukana, etteivät ne meninisi sellaiseen sotkuun? Ei niitä aina viitsisi katkaistakaan. Sittenhän tulee taas paljon enemmän pääteltäviä langanpäitä.



Siitä onkin jo aikaa monta viikkoa, kun viimeksi tein lankahankintoja. No nyt olen taas käynyt ostoksilla. Ostin BC Garn Lucca-lankaa kuusi vyyhtiä, kolmea eri väriä. Värivaihtoehtoja oli paljon ja valinta olikin taas vaikea. Ostin myös pari palmikkopuikkoa. Tähän asti olen taiteillut palmikot sukkapuikolla, mutta nyt tuli tunne, että tarvitsen oikeat palmikkopuikot.

Ei kommentteja: