keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Haaste

Sain Silmukoitua-blogista haasteen. Jokin aika sitten vastasin samanlaiseen, mutta ei se mitään, yritän keksiä uudet 11 asiaa itsestäni.

Näin se menee:
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen haastetuille.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haastettujen tulee valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.

11 asiaa minusta:
 Olen syntynyt 70-luvulla.
 Minulla ei ole sisaruksia.
 En tykkää ukkosesta.
 Olen WWF:n Itämerenkummi. Saimaannorpatkin ovat sydäntä lähellä.
 Kevät on ihanaa aikaa.
 Sushi on yksi lempiruoistani.
Tillilihan lisäksi siskonmakkarakeitto jää minulta syömättä.
 Minulla on kummikoira.
 Minulla on kaksi tatuointia.
Olen surkea piirtäjä.
 Olen juossut puolimaratonin.


Ja 11 kysymystä vastauksineen:
1. Mikä saa sinut onnelliseksi?
Terveys ja tavallinen, rauhallinen elämä.

2. Paras tapa viettää sunnuntaipäivä?
Mökillä aurinkoisella terassilla lukien tai neuloen. Välillä pitää saada hyvää ruokaa.

3. Lemppari syömiset elokuvaillalle?
Irtokarkkeja ja perunalastuja.

4. Pistätkö vessan oven lukkoon vaikka ketään ei olisi kotona?
En.

5. Paras kirja minkä olet lukenut? Miksi?
Väinö Linnan Tuntematon sotilas on ehdoton suosikkini, jonka olen lukenut 5 kertaa. Minua kiinnostaa sota-aika, koska mummu, pappa ja vaari olivat sodassa. Tykkään Väinö Linnan kirjoitustyylistä. Kirja on koskettava, mutta välillä myös hauska.

6. Asia, jota ilman et voi elää?
Kalenterini, ilman sitä unohtaisin monta asiaa.

7. Paras muisto vuodelta 2013?
On varmaankin Madeiran-matka keväällä mieheni kanssa.

8. Lempikauppa/paikka shoppailuun?
Ikea

9. Jos saisit 200e juuri nyt, mihin käyttäisit sen?
Kirjoihin ja levyihin.

10. Jos voisit olla jokin elokuva-/sarjakuva-/animaatiohahmo, mikä olisit?
Huh, vaikea... en keksi.

11. Mitä toivot kesältä 2014? :-)
Lämpimiä, aurinkoisia ja kiireettömiä lomapäiviä.

Kuten edellisellä kerralla, en haasta ketään erikseen nytkään. Aika moni on varmaan saanut jo tämän haasteen. Jos joku haluaa, voisi vastata samoihin kysymyksiin kuin minä.  
Kiitokset Silmukoitua-blogiin!
Ja hauskaa vappua kaikille!!!

Ei kommentteja: