maanantai 15. maaliskuuta 2010

Mummonneliöitä


Debbie Bliss alkaa muotoutua mummonneliöiksi. Ei niitä enää montaa tarvitse tehdäkään, että saan koottua niistä tyynynpäällisen. Niin kauniita kuin nämä ovatkin, on niissä yksi iso vika. Aivan tuhottomasti langanpäitä pääteltävänä. Se vasta on TYLSÄÄ puuhaa.

Minulla on toinenkin, hiukan suuritöisempi projekti meneillään näistä neliöistä, mutta siitä lisää myöhemmin.


J sai myös piponsa. Se on melkein silmukalleen samanlainen kuin aiemmin tekemäni pipo äidille.

Johtuisiko tästä keväisestä ja aurinkoisesta säästä, että käsityöinnostukseni alkaa muistuttaa jo jonkinlaista maniaa. Haluaisin vain neuloa ja virkata kaiken vapaa-aikani. Lauantai-iltana ja -yönä istuin yksin nojatuolissani (J oli mennyt jo aikoja sitten nukkumaan) ja neuloin niin, että savu nousu puikoista ja päästäni. Enkä malttanut tehdä vain yhtä työtä, vaan aloitin kaksi uutta.

Ei kommentteja: